|
|
|
Yleistä Sahatavaran Lujuuslajitteluyhdistys ry. perustettiin tammikuussa 1964 professori F.E.Siimeksen johdolla pidetyn ensimmäisen lujuuslajittelukurssin päätteeksi. Yhdistyksen tarkoitukseksi asetettiin lujuuslajitellun sahatavaran tuotannon ja käytön kehityksen yleisten edellytysten parantaminen. Yhdistys pitää luetteloa käytössä olevista leimaustunnuksista sekä toimii lujuuslajitteluoikeuden saaneiden henkilöiden yhteysjärjestönä pyrkien samalla kohottamaan heidän ammattitaitoaan. Mahdollisuuksien mukaan yhdistys voi osallistua lujuuslajitteluun tai puualaan liittyviin tutkimuksiin ja tehdä julkaisuja lujuuslajittelun tiimoilta. Yhdistys ylläpitää myös luetteloa myönnetyistä lajittelutunnuksista. Yhdistys on tähän mennessä järjestänyt yli 250 viikon kestävää lajittelukurssia, joilla on koulutettu lähes 4000 visuaalisen lujuuslajittelun taitajaa. Vuoden 1998 alusta siirryttiin T-lajittelussa kouluttamaan yhteispohjoismaisen INSTA 142 standardin mukaisen rakennesahatavaran lujuuslajitteluohjeiden pohjalta. INSTA 142 standardi on hyväksytty Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lujuusluokat on myös hyväksytty vastaamaan eurooppalaisia EN 338 mukaisia C-lujuusluokkia siten, että T3 = C30, T2 = C24, T1 = C18 ja T0 = C14. Myöhemmin tälle sivulle tehdään linkki yhdistyksen tarkempaan historiaan pdf-muotona. |